Palkkahallinnon ja HR:n palvelut ja työtehtävät tyypillisesti liittyvät palkkojen laskentaan, viranomaisasiointiin ja avustusten hakuun sekä työoikeuteen liittyvään neuvontaan.

receipt_long

Palkanlaskenta

Autamme työnantajia käyttämään työaikaansa tehokkaammin. Voimme tehdä TES-tulkinnan sekä tulorekisteri-ilmoituksen palkkojen laskennan yhteydessä. Palvelemme myös työajanseurantaan liittyvissä kysymyksissä.

balance

Työoikeus

Autamme työnantaija liiketoiminnan ja henkilökunnan kasvun yhteydessä mm. työoikeuteen, työsuhteisiin ja työehtosopimusten tulkintaan liittyvissä kysymyksissä.

calculate

Avustukset

Jotta työntekijät ja työnantaja saavat sen mitä heille kuuluu, avustamme esimerkiksi viranomaishakemuksissa sekä kela- ja sairaspäivärahahakemuksissa.

Palkkahallinto ja palkanlaskenta on yrityksen koosta riippumatta erittäin tärkeä osa-alue, jonka tulee toimia moitteitta. Työelämän säädökset, lait, työehtosopimukset yms muuttuvat jatkuvasti ja sen johdosta palkanlaskennan ammattilaisten tuleekin olla ajan hermoilla jatkuvasti. 

Vaikuttaahan virheellisesti lasketut palkat monen ihmisen arkeen ja sitä kautta myös huonoon työnantajamielikuvaan. Sitä me emme asiakkaillemme halua. Siksi koulutamme palkanlaskijoitamme jatkuvasti sekä seuraamme tarkasti työehtosopimusten muutoksia.


Tiesitkö tämän uudesta työaikalaista?

Uusi työaikalaki 2020 siirtymäaika loppuu 31.12.2021. Uusi työaikalaki mm. velvoittaa työnantajia seuraamaan työaikaa myös etätyöntekijöiden kohdalla. Uusi työaikalaki on hienoinen askel kohti aika- ja paikkariippumatonta työntekoa

Lue lisää uudesta työaikalaista täältä


Työajanseuranta osana palkanlaskentaa

Tarjoamme palkanlaskennan asiakkaillemme mahdollisuuden käyttää Kihon työajanseurannan ohjelmistoa. Työaika on helppo kirjata ja sen avulla voi myös seurata esimerkiksi eri projektien työaikojen kertymää - se on siis myös johtamiseen ja kehittämiseen soveltuva sovellus!