Tilitoimiston valinta - Osa 2: Skaalautuvuus

Tilitoimiston valinnassa kannattaa huomioida skaalautuvuus

Moni ei ehkä tule edes ajatelleeksi skaalautuvuutta, tilitoimistoa valitessa. Se on ihan ymmärrettävää, mutta skaalautuvuuteen tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Pieni pysyy pienenä, mutta iso muuntautuu ja joustaa helposti molempiin suuntiin. Mitä skaalautuvuudella tässä sitten tarkoitetaan? Lue lisää, niin avaamme syitä, miksi skaalautuva tilitoimisto on yksi hyvä valintakriteeri.

Resurssit

Kaikki yritykset aloittavat jostain. Oman, empiirisen kokemukseni mukaan, omien unelmien jahtaaminen aloitetaan hyvin pienellä ja hyvin varovasti - mikä on monesti järkevää. Tilitoimistoon ja sen valintaan ei välttämättä kiinnitetä suurta huomiota vaan monesti otetaan se pienin ja halvin. En sano, etteikö se välttämättä voisi olla hyväkin ratkaisu, mutta ongelmia tulee, kun pienen tilitoimiston asiakkaan liiketoiminta kasvaa. Ja silloin monesti tulee tilitoimiston vaihto, eli yksi ylimääräinen ruljanssi, kyseeseen.

Pieni tilitoimisto on kokoluokaltaan maksimissaan muutaman henkilön työllistävä, jolloin resurssit on jaettava usealle asiakkaalle. Lomat, sairastelut yms. tekijät, vähentävät resursseja ja aiheuttavat poikkeuksetta ongelmia taloushallinnon toimivuuteen. Iso tilitoimisto ei ole yhden tai kahden ihmisen työpanoksen varassa, jolloin työt on helpompi järjestellä niin, etteivät ne vaikuta työn tai palvelun laatuun.

Pienikin tilitoimisto voi toki olla jonain päivänä iso ja jostain kaikkien on lähdettävä, mutta kiinnitä huomiota tilitoimiston kasvutavoitteisiin. Onko tarkoitus pysyä nykyisellään, ehkä ns. "myyntikunnossa", vai onko tavoite kasvaa aktiivisesti?

Palvelut

Jokaisesta tilitoimistosta, varsinkin auktorisoidusta sellaisesta, saa kyllä pääsääntöisesti luotettavaa kirjanpitoa. Mutta tilitoimistolle ei kannata maksaa kirjanpidosta. Tilitoimiston lisäarvo ja hyöty tulee palveluista ja neuvoista. Mitä enemmän saat yhdestä paikasta palvelua ja hyötyä, sitä enemmän saat tuottoa sijoituksellesi, eli tässä tapauksessa tilitoimiston laskuille.

Mitä isompi tilitoimisto kyseessä on, sitä todennäköisempää on, että tilitoimisto tuntee useampia toimialoja ja löytää myös paljon referenssejä. Mitä isompi tilitoimisto, sitä paremmin myös palvelut skaalautuvat. Alussa, voi riittää hyvin, että tehdään kirjanpito ja neuvotaan askelmerkit kohdalleen, mutta toiminnan kasvaessa, lisätään myös tilitoimiston palveluita. Mukaan voi tulla palkanlaskentaa, kokonaisten osastojen ulkoistuksia tilitoimistolle, yhä tiiviimpää osallistumista asiakkaan päivittäiseen liiketoimintaan yms, jotka vaativat niin resursseja, kuin erityisosaamistakin.

Ohjelmistot

Myös ohjelmistoilta vaaditaan skaalautuvuutta. Alkuun pitää voida lähteä sillä minimillä, kuten esimerkiksi laskutusohjelmalla ja mobiililla kuittien kuvaussovelluksella. Paperiseen kirjanpitoon ei ole tänä päivänä enää mitään syytä tai tarvetta. Myöhemmin kuvioon pitää voida tulla saumattomasti ostolaskujen kierrätys sekä myös mahdollisia rajapintoja erillisiin tuotannonohjausjärjestelmiin yms.

Hinnoittelu

Myös hinnoittelu voi olla skaalautuvaa ja niin se kannattaa ollakin. Porrastettu kiinteä hinta toimii hyvin ja on helposti budjetoitavissa. Tunti- ja tositekohtainen hinnoittelu on toki skaalautuva, mutta piiskaako se tilitoimistoa kehittämään omia toimintatapojaan vai motivoiko se tekemään rauhallisesti ja perinteitä kunnioittaen?

Saatat hämmästyä, mutta pääsääntöisesti isommankin tilitoimiston hinnoittelu kestää vertailun pienempään. Tärkeintä on itse tietää, mitä hinta pitää sisällään ja mistä joudutaan maksamaan lisää. Yksi hinta, jossa on liikkumavara molempiin suuntiin ja joka pitää sisällään sovitut työt ja palvelut, on mielestäni järkevin vaihtoehto. Hinta on budjetoitavissa ja se skaalautuu täysin sen mukaan, miten liiketoiminta elää.


Mielestämme olemme onnistuneet skaalautumaan hyvin, sillä palvelemme asiakkaita jokaisessa kokoluokassa ja pitkäikäisimmät asiakassuhteemme ovat jatkuneet jo yli 20 vuotta.

Pyydä tarjous

Oletko perustamassa yritystä?

Jos sinua kiinnostaa yrittäjyys, niin voit ladata alta oppaamme. Opas käsittelee myyntiä, markkinointia ja laskutusta sekä tarjoaa tietoa eri yritysmuodoista.
Lataa opas täältä: LATAA OPAS

Lisää uusi kommentti

Puhdas teksti

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
CAPTCHA
Testataan, oletko robotti